Tutustu rotuun coton de tuléar
Tutustu rotuun coton de tuléar
Tutustu rotuun coton de tulear
| MADAGASKARIN KUNINKAALLINEN
ALKUPERÄ
Kääpiökoiriin kuuluvan coton de tuléarin juuret ulottuvat 1600-luvun Madagaskarille, jonne kulkeutui pieniä ja lyhytkarvaisia ns. bichon tenerifejä. Madagaskarilla näistä koirista kehittyi bichon reunion, jolla oli pitkä puuvillamainen turkki. Sittemmin rotu katosi, mutta niiden jälkeläisiä kulkeutui merimiesten mukana uudelleen Madagaskarin satamakaupinkiin Tuléariin, jonka mukaan rotu lopulta nimettiin. Alunperin sitä on käytetty vahti- ja rottakoirana ja ilmeisesti myös jonkin verran apuna metsästyksessä, mutta myöhemmin siitä kehittyi puhtaasti seurakoira. Ranskalaiset toivat tätä Madagaskarin rakastettua rotua Eurooppaan, jossa FCI hyväksyi rodun vuonna 1971. Suomessa rotu on vielä nuori, sillä ensimmäinen pentue Suomeen syntyi vasta vuonna 1990.

| ÄLYKÄS JA ILOINEN COTON
KÄYTTÄYTYMINEN JA LUONNE
Cotonit ovat iloisia, älykkäitä ja sosiaalisia niin ihmisten kuin toisten eläinten parissa. Älykkyyden ansiosta cotonit ovat helposti koulutettavia, mutta tarvitseevat kuitenkin johdonmukaisen ja selkeän kasvatuksen rajoineen siinä missä muutkin koirat. Lisäksi cotonin älykkyys, ketteryys, kestävyys ja aktiivisuus mahdollistaa monipuolisesti eri lajien harrastuksen, kuten agilityn, TOKO:n ja näyttelyt. Coton esittelee opittuja taitoja mielellään, jonka takia rotua pidetäänkin koiramaailman klovnina, jonka seurassa ei pääse kyllästymään.
| PITKÄIKÄINEN YSTÄVÄ
TERVEYS
Coton de tuléar on varsin pitkäikäinen ja pääasiassa terve rotu, jonka keskimääräinen elinikä on yli 10 vuotta. Suhteellisen vähäisistä todetuista perinnöllisistä sairauksista haastavia ovat harmaakaihi ja PRA, sillä nämä todetaan koirilla pääasiassa vasta vanhemmalla iällä. Coton kuuluu Suomen Kennelliiton PEVISA –ohjelmaan, jonka vaatimuksiin kuuluvat viralliset silmä- ja polvitarkastukset. Kääpiörotuisilla koirilla on taipumusta hammaskiven muodostumiseen, joten säännöllinen hampaiden puhdistus on tärkeää.

| PUUVILLATURKKI
TURKINHOITO
Cotonin turkki on sen ylpeys ja sitä on hoidettava säännöllisesti, jotta se pysyy hyvänä. Turkinhoito aloitetaan jo pentuna ja näin hoito on aina vaivatonta ja mukavaa. Yleensä coton pestään 1-3 vk välein riippuen karvan laadusta ja likaisuudesta. Likaista turkkia ei saa harjata, sillä se kuluttaa ja katkaisee karvan. Coton vaihtaa pentukarvan pois noin 7-8kk iässä, jolloin turkkia kannattaa pestä useammin, jotta irtokarva lähtee ja uusi karva kasvaa paremmin. Pesuaineita on paljon, mutta cotonin toistuvaan pesuun suositellaan mietoja aineita. Valkoiselle turkille tarkoitetut aineet ovat yleensä vahvoja, joten niitä tulee käyttää vain silloin tällöin. Liian usein käytettynä ne voivat pilata karvan.
| MONIPUOLINEN SOPEUTUJA
KENELLE ROTU SOPII?
Luonteenpiirteiden ja kokonsa ansiosta coton sopii hyvin monenlaisiin elämäntilanteisiin, niin lapsiperheeseen kuin ikäihmisellekin. Coton viihtyy monenlaisissa ympäristöissä ja nauttii tavallisesta koiranelämästä pitkästä, kauniista turkistaan huolimatta. Rotu on helppo kouluttaa ja tapakasvattaa. Coton on mukava seurakoira, mutta on myös lisäksi erinomainen harrastuskoira moneen lajiin.
Lähteet: cotondetulear.fi, toydogs.fi, hankikoira.fi
